Maria Mughal - Kasåkerns konstkvarter / Roihupellon taidekortteli

Visuell konst

Plats
Helsinki

Hemsida
www.mughal.fi

Olen taiteen maisteri (2004) ja kuvataiteilija. Maalaan ja teen julkisia taideteoksia. Näyttelyitä olen pitänyt säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla. Olen maalannut työhuoneellani Roihupellon Taidekorttelissa vuodesta 2009 lähtien. Uusimpien maalauksieni teemana on mielikuvitusmaailma, unet ja unelmat.  Maalaukset kertovat niistä hetkistä, kun ihmiset "eivät ole tässä maailmassa" vaan kohtaavat toiveensa, ovat osana unelmaansa tai unta.  Teemoja maalauksiini nousee mm. omasta lapsuudestani.  Haluaisin käsitellä maalauksieni kautta lasten oikeuksia, ystävyyttä, näkymättömyyttä ja nähdyksi tulemisesta. Miellyttämisen halua, ihastumista ja haurautta. Ikävaihetta, jossa kaikki tuntuu epävarmalta ja vaikealta ja jossa samaan aikaan kaikki on vielä mahdollista.