Age-Elisa Riekkinen

Visuell konst

Plats
Kantvik

Hemsida
www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi

Olen kirkkonummelainen ammattikuvataiteilija. Työhuoneeni sijaitsee Kirkkonummella, merellisessä pikkukylässä Kantvikissa, omakotitalon alakerrassa. Olen valmistunut Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1998 pääaineena taidemaalaus. Pääsääntöisesti maalaan akvarelliväreillä. Ateljeessani on esillä akvarellimaalauksia sekä grafiikkavedoksia. Lisäksi myynnissä on taidekäsityötä, koruja, persoonallisia onnittelukortteja sekä erilaisia käyttöesineitä vaikkapa lahjaksi. Maalaan kukkia, eläimiä, maisemia, abstrakteja sisustustauluja sekä teen tarinatauluja. Tarinataulut ovat tilaustöitä, jossa tilaaja esittää toivomuksensa ja sen perusteella suunnitellaan yhdessä taulu. Tarinataulut ovat yleensä hyvin henkilökohtaisia, ne saattaavat olla tilaajalle hyvinkin merkityksellisiä, muiston, seikkailun, tai jokun muun tapahtuman tai tärkeän paikan yhteydessä.