Kirsi Neuvonen - Pajagalleria

Visuell konst

Plats
Jyväskylä

Hemsida
www.kirsineuvonen.fi

Olen kuvataiteilija ja taidegraafikko. Olen toiminut päätoimisena taiteilijana Jyväskylässä vuodesta 1984, jolloin valmistuin Lahden taidekoulusta. Aloitin silloin työskentelyn Jyväskylän Grafiikanpajalla ennen siirtymistä omiin työtiloihin. Minut tunnetaan erityisesti yhtenä värillisen metalligrafiikan kehittäjänä ja tunnetuimmat aiheeni ovat pukuteokset, joita olen tehnyt erilaisina variaatioina vuosien aikana. Vuodesta 2016 lähtien tekemiseni pääpaino on monotypiassa ja siihen yhdistetyssä piirroksessa. Nykyisin minulla on Jyväskylän keskusta-alueella oma työhuone/grafiikanpaja, jossa on myös yksi tila varattuna galleria käyttöön. Työhuoneeni on ollut yleisölle avoinna aina perjantaisin 2007 joulukuun alusta lähtien 12-17 välillä ja sopimuksen mukaan. Tänä vuonna juhlitaan 3.12. Pajagallerian 16 v synttäreitä. Pajagalleriassa on nähtävillä minun koko tuotanto ihan varhaisilta vuosilta lähtien. Käytännössä Pajagalleria on vähän hienompi varasto, jossa on kehystettyjä teoksia, jotka ovat olleet näyttelyissä tai sinne lähdössä. Muu tuotanto löytyy vedoslaatikoista, joita asiakkaat voivat vapaasti selailla. Muutama porras galleriatilasta alapäin on vedostustila. Huone on korkeampi, kun muut tilat. Pajatilasta löytyy taidegraafikon työtilat ja välineet syövytystä lukuun ottamatta ja Pajassa voi vapaasti käydä. Metalligrafiikan ja monotypioiden työprosessista pystyy kertomaan jonkin verran esillä olevien painolaattojen, vedostusohjeiden ja mallivedosten avulla. Pajagalleriaan on esteetön kulku ulkoa mutta vedostustilaan on viisi porrasta. Portaissa on kaide, joka helpottaa joidenkin liikkumista