Arita Mäkelä - CarniWear / Dixieland

Konsthantverk

Plats
Turku

Hemsida
https://www.carniwear.fi

Jotkut onnekkaat löytävät jo nuoruudessaan tavan toteuttaa intohimoaan, toiset taas löytävät sen vasta myöhemmin. Silti, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Itse nimittäin olen tällainen myöhäinen kukkija, mutta jatkossa olen päättänyt olla paras siinä mitä teen. Nimeni on Arita, ja olen puettavaa taidetta luova tekstiilitaitelija. Olen matkani varrella kokeillut kaikkea kankaankudonnasta graafiseen suunnitteluun, mainostoimistotyöstä mittatilausompeluun ja vaatesuunnitteluun, burleskin esittämisestä tapahtumien tuottamiseen. Ihan kivoja luovia juttuja kaikki, mutta se jokin kuitenkin on puuttunut. Kuluneen vuoden aikana olen vihdoin saanut kokea oman valaistumiseni, ja olen keksinyt tuotteen jota todella haluan tehdä ja myös oman tapani tehdä se. Olen löytänyt keinon yhdistää kaksi rakasta asiaani eli graafiset taitoni kankaisiin ja ompelemiseen. Olen vihdoin löytänyt todellisen intohimoni! Tavoitteenani onkin suunnitella ja toteuttaa erityisen upeita taidekangasmerkkejä erityisen upeille ihmisille! CarniWear ART Patchin voit kiinnittää persoonallisen takkisi selkään tai laukkuusi, tai voit piristää sillä kotiasi esimerkiksi tauluksi kehystettynä tai sisustustyynyn päällikoristeena. Tapani toteuttaa piirtämiäni ja kankailla sommiteltuja kuvia perustuu pääasiassa applikointiin ja kone- tai käsinkirjontaan, lisäksi helmikirjailuun, koristeluun, maalaamiseen jne. Ainoastaan mielikuvitus asettaa rajat näiden uniikkien taidetöiden luomiselle! Aiheita ja ideoita löydän kangasmerkeilleni kaikkialta ympäriltäni, sillä ne voivat esittää lähes mitä tahansa. Kaikki materiaalit, joita kangasmerkkeihini käytän, ovat pääasiassa kierrätettyjä, kirpputoreilta hankittuja tai muilla tavoin itselleni vuosien varrella kertyneitä. Parhaan käsityksen ART Patchieni erityisyydestä saat näkemällä ne paikan päällä, sillä olennaista niille on osittainen kolmiulotteisuus sekä runsaat tekstuurit. Useimmissa kangasmerkeissäni olenkin yhdistellyt jopa kymmeniä erilaisia kankaita haluamieni vaikutelmien aikaansaamiseksi, ja kankaiden lisäksi niissä on mm. höyheniä, silkkikukkia, koruja, helmiä, kulkusia. Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan CarniWear ART Patch -kangasmerkkitaiteeseeni studiolleni Leafin vanhalla suklaatehtaalla Turussa! Taidekangasmerkkien ohessa studiolla on esillä myös toteuttamiani esiintymis- ja taideasuja.