Henry Kämi - Kronomagasinet

Visuell konst

Plats
Ekenäs, Raseborg

Tausta: Olen Tammisaaressa asuva 34-vuotias kirvesmies ja taiteilija. Rakentaminen eri muodoissa on ollut iso osa elämääni lapsuudesta asti, joten oli luontevaa seurata isäni jalanjäljissä ja ryhtyä itsekin kirvesmieheksi. Olen aina ollut kiinnostunut estetiikasta ja murrosiän loppupuolella aloitin itse taiteen tekemisen. Vuosien varrella kirvesmiehen työ ja taide ovat täydentäneet toisiaan ja yhdessä muovanneet vahvasti taiteellista tyyliäni, sekä toiminut tulonlähteenä taideopinnoilleni. Taide: Teen maalauksia ja veistoksia, mutta yleensä yhdistelen näitä kahta käyttäen eri tekniikoita, joita olen kehittänyt vuosien varrella. Usein kyse on erilaisten jäännösmateriaalien ja värien käytöstä sekä kiinnostusta herättävien esineiden uudelleenkäytöstä. Minua kiinnostaa lähinnä erilaiset kulumisen ja rappeutumisen muodot sekä tekstuuri, historia ja näistä löytyvä monimuotoisuus. Suurin osa teoksistani käy läpi melko pitkiä prosesseja, osin erilaisten kokeilujen takia. Vietän työskentelyssäni enemmän aikaa poistaen kuin lisäten. Jätän mielelläni taiteeni liiallisen käsitteellistämisen pois ja annan sen mieluummin puhua itse puolestaan.