Vuokko Salmenkivi Artvuorela

Visuell konst

Plats
Iitti

Hemsida
http://kuvitellenko.blogspot.com/

Aloitin maalaamisen 1992 idyllisessä Ruotsinpyhtään ruukkimiljöössä. Maalasin ensimmäiset 20 vuotta akvarelleillä, kunnes 2011 tutustuin akryylimaalaukseen. Jotta pääsisin irti liiasta pedanttisuudesta, vaihdoin samalla pensselin palettiveitseen. Myöhemmin kävin taideopintoja päätoimisesti vuoden ajan Repin Instituutissa Kotkassa 2013-14. Siellä harjoiteltiin piirustusta, muotokuva- ja maisemamaalausta öljyvärein venäläisten Pietarin taideakatemian opettajien johdolla. Sieltä sain paitsi teknistä osaamista myös rohkaisun siihen, että minun sittenkin kannattaa jatkaa omalla tielläni. Useimmiten maalaamisen lähtökohtana toimii näkyvä ympäristö. Parhaimmat ja inspiroivimmat paikat maalata ovat tähän asti löytymeet kesäisin Kotkan saaristosta Kaunissaaresta ja Haapasaaresta. Olen myös tehnyt monia abstrakteja sarjoja, joissa tunteiden työstäminen on ollut tärkeää. Tässä minua ovat auttaneet toimintaterapia-alan koulutukseni sekä viimeisimpänä LogoArt-taideterapiaopinnot. Myös valokuvaus on tärkeä itseilmaisukeinoni. Uusin aluevaltaukseni on mehiläisvaha/photoencaustic, jossa pääsen käyttämään vuosikymmenten aikana kerääntyneitä taidevalokuviani. Toukokuun alussa muutin merenrantakaupungista Kotkasta Iitin idylliseen ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen kirkonkylään 1840-luvulla rakennettuun hirsitaloon, jossa minulla on galleriatilat vinttikerroksessa ja työhuone asuinkerroksessa. Toivon, että uudet työtilat mahdollistavat täysipainoisemman taiteen tekemisen. Kostrundanin taidetapahtumassa pääset tutustumaan laajaan tuotantooni, vinttigalleriaan ja työtiloihin sekä ainutlaatuiseen Vuorelan hirsitaloon. Katsotaan, ehdinkö lisäksi laittaa töitäni esille talon ”kryptaan” ja/tai aittoihin. Kerron mielelläni itsestäni, taiteestani ja tekniikoista, joista mehiläisvahataide on ehkä yleisölle uusin. Portaita taloon ja vinttiin on, joten kulku ei ole esteetön.