Olen työskennellyt Oulun Hiukkavaarassa K2-taiteilijatalossa tammikuusta 2021. Käyttämäni tekniikat ja materiaalit ovat olleet vuosien varrella moninaisia (olen piirtänyt eri tekniikoin, maalannut ja tehnyt tekstiilitaideteoksia), mutta viime aikoina tekniikakseni on vakiintunut sekatekniikka. Akvarellin keveys, nestemäisen tussin sujuvuus ja kuivapastellin mehevyys samassa työssä kiehtoo. Tyyliäni on joskus sanottu kuvitukselliseksi, ja nyt tulevaa näyttelyä tehdessäni olen huomannut, että töilleni kehittyy juoni ja tarina. Aiheeni ovat moninaisia: käsittelen töissäni ihmisen suhdetta luontoon, rakkautta ja yksinäisyyttä ja oikeutta olla oma outo itsensä. Vaikutteita saan muunmuassa elokuvista, käsitöistä ja taidehistoriasta, koko tästä ihanasta kulttuurillisesta keitoksesta jonka keskellä elämme. Keskustelen menneen ja nykyisen kanssa, sulautan kaiken mielessäni ja rakennan aineksista jotain uutta. Piirustus- ja maalaustyylistäni voi löytää vaikutteita impressionismista ja pointillismista, mutta myös esimerkiksi symbolismi ja surrealismi ovat viime aikoina vaikuttaneet töihini. Viime aikoina töihini on ilmestynyt muunmuassa lintupäisiä ihmisiä. Eläimen ja ihmisen sekoittaminen on ikiaikainen aihe: jo kivikaudelta on löytynyt mammutin syöksyhampaasta kaiverrettu veistos, jossa ihmishahmolle on veistetty leijonan pää – veistoksen arvioidaan olevan noin 40 000 vuotta vanha! Tyylini on runsas ja toisinaan suorastaan pursuileva ja pitkän mustavalkoisen kauden jälkeen värit ovat alkaneet palata töihini.
Työtapani on jokseenkin kaoottinen ja rönsyilevä, ja meneillään on useita päällekkäisiä prosesseja. Joskus punaisen langan löytäminen onkin vähän hankalaa, mutta olen alkanut hyväksyä oman työskentelytapani. Vaikeiden aikojen ja sairastelun jälkeen tuntuu ihanalta, että minusta pursuaa kuvia. Nykyinen elämänilo näkyy työskentelyssäni. Työtapani on intensiivinen, toisinaan suorastaan vimmainen ja työskentelen kammiossani tiiviisti näkemättä juuri ketään. Kontsrundan tuokin hauskaa vaihtelua työarkeeni.