Tuula-Maija Magga-Hetta - Saamelainen kulttuurigalleria

Konsthantverk, Övrigt

Plats
Vuotso

Duojar Tuula-Maija Magga-Hetta: Olen syntynyt 1958 Vuotson kylässä ja asunut kotikylässäni koko ikäni. Elämäni keskiössä ovat kaiken aikaa olleet poronhoito, saamelainen käsityö ja kulttuuriperintö. Olen toiminut erilaisissa tehtävissä ja yksi työni on ollut opettaja kotikyläni koulussa. Pidän tärkeänä saamelaisen kulttuuriperinnön siirtämistä lapsille, mitä olen toteuttanut ohjaamissani työpajoissa ja leireillä. Opettelin käsintekemisen taidon kotona, paras opettaja oli edesmennyt äitini. Lapsuuteeni liittyivät läheisesti saamelainen yhteisöllisyys ja luonto oli lähellä. Perheeseeni kuului lähellä asuvat sukulaiset ja sain kotini kautta kiinnostuksen kaikkeen ympärilläni olevaan saamelaiseen elämäntapaan. Olen pystynyt toteuttamaan omia haaveitani käsin tekemiseen liittyen ja takan on jo pitkä tie saamelaisen käsityön parissa. Erityistä kiitollisuutta koen valinnoistani, jotka veivät minut myös taiteen polulle vuosikymmeniä sitten. Yhä tänään tekemiseni taustalla ovat saamelaiset arvot esimerkiksi kiitollisuus, luonnon kunnioittaminen ja kohtuullisuus. Teen moni asioita yhtäaikaa, limittäin ja lomittain, koen olevani saamelaiskulttuurin moniottelija. Näiden vuosien aikana olen yrittänyt toimia tavoitteellisesti oman tekemiseni suhteen: oma kulttuurigalleriani näyttelyineen ja esineineen – koko miljöö kertokoon puolestaan työstäni. Kosketuksia materiaaleihin ja muotokieleen: Tekemiseeni liittyy luonnonmateriaalit ja tärkeimpänä on poro, joka antaa meille huippumateriaaleja käsitöihin ja taiteeseen. Opin käsityön tekniikat ja materiaalien käytön saamelaisen perinnekäsityön kautta. Saamelainen käsityöperinne on laajaa ja siihen opetteluun kuluu useita vuosia, ennekuin voi sanoa osaavansa. Tein perinnevaatteita ja esineitä vuosia oamlle perheelleni ja osallistuin näyttelyihin. Näiden vuosien jälkeen tuli innostus oman taiteen luomiseen ja aloin tehdä poronnahkataidetta sekä taidetekstiilejä. Sain viedä töitäni yleisön nähtäväksi ja palaute antoi minulle voimaa työstää lisää taidetta. Yhtäkkiä huomasin tekeväni sekä perinteisiä saamenkäsitöitä että omaa taidetta rinnakkain. Tieni käsityöläisenä on on ollut pitkä ja mielenkiintoinen. Taidolla valmistetut ja kauniisti koristellut vaatteet kertovat omaa tarinaansa ja taidetekstiilien muotokieli kertoo omaansa. Nämä kaikki ovat esillä omassa galleriassani Vuotsossa, näyttelyt uudistuvat ja koko ajan löydän uusia muotoja, joilla haluan ilahduttaa katsojaa.