Ateljé Leena Mäki-Patola/ Leena Mäki-Patolan työhuone / Studio Leena Mäki-Patola

Konsthantverk, Visuell konst

Plats
Varkaus

Hemsida
www.leenamaki-patola.fi

Olen Varkaudessa työskentelevä kuva- ja keramiikkataiteilija. Valmistuin Taideteollisesta korkeakoulusta (nykyään Aalto yliopisto) vuonna 1983. Taide on tapani toimia yhteiskunnassa. Käsittelemäni kysymykset kumpuavat jokapäiväisistä maailman tapahtumista. Elämän haurauden, sattuman/kohtalon voiman ja luonnon elementtien haavoittuvuuden käsittely ovat tekemiseni sisältöä. Päämateriaalini on keramiikka. Tarvittaessa käytän muitakin materiaaleja ja tekniikoita saavuttaakseni haluamani lopputuloksen. Työskentelyni pääteemana on yli kymmenen vuoden ajan ollut Elementit; maa, ilma, veri, vesi, kasvillisuus. Teeman kautta tarkastelen ekologisia ja eettisiä kysymyksiä. Kaappi-aiheisten teosteni taustalla vaikuttavat ajatukset onnesta, epäonnesta ja ennalta-arvaamattomuudesta. Pääosa teoksista rakentuu käytettyihin ensiapukaappeihin. Kaappi on taiteelle arkinen muoto. Mutta suljettu tila kätkee arvoituksen. Oven avaamisella pääsee uuteen ja odottamattomaan ulottuvuuteen. Kaappi on myös teoksen muotona otollinen erilaisten elementtien yhdistämiselle. Viimeisimpiä teoksia yhdistää teema ”Kuinka vähän on tarpeeksi”. Se on minimalismiin pyrkivä kommenttini pitkään vallinneeseen kehityssuuntaan, jossa tavoitellaan aina vain suurempaa, runsaampaa ja näyttävämpää. Teoksiani on Suomessa mm. Valtion taideteostoimikunnan, Designmuseon, Suomen käsityön museon, Kuopion taidemuseon, Nurmijärven kunnan ja Varkauden kaupungin kokoelmissa sekä New Taipei City Yingge Ceramics Museumissa Taiwanissa.