Villa Rannveig

Konstindustri och formgivning, Visuell konst

Plats
Taivassalo (Töfsala)

Hemsida
www.rannveig.fi

Me olemme islantilais-suomalainen pariskunta ja asumme Taivassalossa. Rannveig Steinthórsdóttir Rannveig on viime aikoina kiinnostunut enemmän ja enemmän valokuvauksesta. Jo viime vuonna hän näytti kuvia Islannin ympärimatkaltaan. Myös tänä vuonna hän esittelee joitakin valokuvia. Sen lisäksi häneltä nähdään miniatyyrejä sekä kollaaseja. Rannveig on syntynyt Akranesissa, Islannissa 1967 ja valmistunut Islannin taideakatemiasta 1995 sekä opiskellut vaatetussuunnittelua Kuopion muotoiluakatemiassa vuosina 1998-2000. Pekka Pyykönen Pekka esittää jotain erikoista: saunan sisustuksen. Edelleen näemme myös uusia valaisimia. Niitä pitää aina olla. Pekka on syntynyt Lieksassa 1955 ja valmistunut Islannin taideakatemiasta 1994 sekä Kuopion Muotoiluakatemiasta 1999. Jódís Maria Rannveigardóttir Tyttäremme esittää uusia piirustuksia ainakin kuvataidediplomistaan, joka tuli valmiiksi viime syksynä Tapiolan lukiossa. Jódís Maria opiskelee Tapiolan lukion musiikkilinjalla ja valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä.