Hanna Koikkalainen

Konstindustri och formgivning, Visuell konst

Plats
Imatra

Hemsida
www.hannakoikkalainen.com

Olen valokuvataiteilija (TaM, Aalto-yliopisto/Taik, 2010) ja käsittelen töissäni mm. muistoja, muistitietoa, kansanperinnettä, historiaa ja luontosuhdetta. Valokuvauksen lisäksi olen opiskellut kulttuurihistoriaa ja dokumentaarista elokuvaa ja yhdistän näitä aloja projekteissani. Työhöni kuuluu paljon taustatutkimusta kuten lukemista, haastatteluita ja arkistotyötä. Olen työskennellyt monialaisesti tutkijoiden ja muusikoiden kanssa, ja usein projekteissani on mukana tekstiä, ääntä sekä arkisto-otteita. Olen tehnyt valokuvataidetta pääsääntöisesti vuodesta 2010 ja lisäksi teen lehti -ja dokumenttikuvausta. Olen osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ja järjestänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä (mm. "Lakkautettu kylä", "Satavuotias yö”) ja julkaissut kirjoja (mm. "Raja" Vuoden kaunein kirja 2017-palkinto,) kymmenen vuoden ajan Suomessa ja ulkomailla. Olen muuttanut lapsuudenmaisemiini Etelä-Karjalaan ja minulla on uusi valoisa työhuone Taiteiden talolla Imatralla.